TJT2
2017-02-07 04:23:24 UTC
Viikonloppuna tuli telkkarissa joku ohjlema ihan teidän ateistien kanavalla
(muistaakseni 10 tai 11 eli vitosella tai kutosella) jossa joku evotiedemies
esitteli alan oppikirjoja, ja kertoi että niissä oleva "supernovat
poksahteli ja synnytti raskaat alkuaineet" on täyttä kukkua. Ja esitteli
jonkin ihme teorian, jonka mukaan kaksi neutronitähteä olisi pörrännyt
toistensa ympärillä, kunnes olisivat pamahtaneet yhteen niin että poksahti
oikein kunnolla. Joku havainnut avaruudessa jonkin poksahduksen, mutta
jotain aineita ei ilmeisesti syntynyt tarpeeksi.
Tuon tarkemmin en nyt muista, kun olin viikonloppuna todella kurjassa
kunnossa ties minkä ateistilääkärin takia.
Joka tapauksessa evolutionisti aj:n kovasti ylistämä NYKYTIEDE osoittautui
taas väärässä olevaksi, tiede ei todellakaan kerro mitään lopullisia
totuuksia, vaan esittää tiettynä ajanhetkenä olevan käsityksen, joka jo
seuraavana ajanhetkenä onkin täysin vanhentunutta tietoa, osoitettu
virheelliseksi ja valheelliseksi. Ja sitten tulee taas kolmantena
ajanhetkenä kolmas käsitys asiasta, jne. Joten jo ihan
todennäköisyysmatematiikankin mukaan nykytiede (siis se teidän ateistien
evotiede) on joka asiassa väärässä.
Nimimerkki aj lienee huonommassa kunnossa kuin minä, kun häntä ei ole täällä
pitkään aikaan näkynyt, vai jokohan se ymmärsi vain nolaavansa itsensä aina
kun tänne jotain kirjoittaa (esim se hassu väite, että Behellä ei yhtään
ID-paperia evotiedelehdissä, vaikka heti kättelyssä löytyi yksi, ja heti
perään löysin toisenkin, ja egyptiläisillä ON vedenpaisumus yms kertomuksia)
Mutta Big Bang kosmologiassanne näyttää niiden "valoa nopeampaa valoa",
imaginääriaikaa, pimeää ainetta, pimeää energiaa jne sekoilujenne lisäksi
olevan ongelmana alkuaineiden syntyminenkin. Ja tietysti niiden supernovien
jne syntyminen, planeettojen syntyminen, aurinkokuntien syntyminen ja
yleensäkin kaikki. Tuulirannan kirjoissa, joissa analysoidaan peruskoulun ja
lukion oppikirjoja, muistaakseni on näistäkin asioista. (mutta näistähän te
ette saa keskustella asiallisesti, kun Otto J Makelä vihaa asiallista
keskustelua niin kovasti, että rupesi jopa uhkailemaan evotoverianne Antti
Hoota kill fileellä, kun Antti Häirikkö keskusteli minun kanssani, Oton
mielestä, liian asiallsiesti!!! Ja Otto itse kelpuuttaa
keskustelukaverikseen vain sekavia mölisevän JiiPeen...)

--
--TJT--
Sorry, evolutionists, you were wrong all the time.